27.1.2022

Siitä onkin sitten vierähtänyt nelisen vuotta

Oi äitimaaria. Kieltämättä riipaisi sielua selailla tätä blogia, mutta eipä noihin muuta taida pystyä sanoa, kuin että pelkkää kehitystä edessä...

Vissiin. Ellen taas ajatellun kertoa kahdella näitä taukovuosia - seuraava blogiteksti sitten varmaan mitä, vuonna 2030? Katsellaan. Houkuttelisi ainakin päivitellä touhuja tekstimuotoonkin - ei nimittäin ollut mitään muistikuvaa, että olisin ratsastuksenohjaajaksi joskus halunnut... Liekö ollut sitten sössön innoittama mieleenjuolahdus, en tiedä, nykyään ajatukset muuttuneet. Toivottavasti sinne parempaan suuntaan.

 

 

Ehkä nykyyän tulisi mielenkiintoisempaa sisältöä lukijoitakin ajatellen: talliprokkiksia miljoona, omakehittämä rotu Peuran kanssa: BESH, intoa kehittää maataloutta (IRL ja tuoda myös VRL), pelattavia pelejäkin se toinen miljoona... Varmaan niitä päässä pyöriviä tarinoitakin voisi tänne postailla, jos innostun. Se nähdään sitten.


Mitä on muuttunut edellisvuosien postauksiin verrattuna?

No, aloittakaame sieltä ihan ensimmäisestä... Vuodesta 2016. Herranjumala siitä on jo niin kauan...

Ainakaan kyseistä roolipeliä ei taida enää olla olemassa ja käytössä oleva DeviantArt on nykyään Rowanwoodx. Roolipelaaminen on muutenkin jäänyt vähemmälle, joskin kavereiden kesken ollaan säädetty jos jonkinmoisia juonia tallien ja hahmojen pään menoksi DC:n kanavilla.

Marmore hevosineen jäi jäähylle Suntuubin lähdön mukana, eikä tauda puoliakaan sen tallin katraasta olla enää olemassa. Sinänsä houkuttaisi varsa jostain niistä hevosista vanhoilta hyviltä ajoilta vain nostalgiapiikkien vuoksi. Varsinkin Taika, olikohan kokonimeltään Kuukarin Taikalapsi, on semmoinen hevonen, jota olen ihan viimepäivinäkin miettinyt lämmöllä.

Nykyään ei taukoilut sössöstä hävetä sitten yhtään. Peli ei niinkään inspiroi enää, enkä muusta ole innostunut, kuin grafiikkojen päivittymisestä. Hevosten päivityskin saa nykyään aikaan vain meh- reaktion, mitä luultavimmin nenän eteen hypänneiden spoilereiden ja pelin selvän rahanhimon takia. Onneksi on lifetime, mutta "valitettavasti" minun hassut kympit, joita en peliin sijoita, eivät SSO:n tilillä hirveämmin näy, jotta se saisi minkäänlaista reaktiota aikaan välinpitämättömään.... Pelinkehitykseen? Johtamiseen? En tiedä. Photo mode tosin on ihan jees.

2016 tuli näköjään perustettua Heroic Brotherhood, jota koitin vielä vuosi sitten herätellä takaisin eloon, mutta koska Suntuubi kuoli ja sen mukana myös kiva vieraskirjasysteemi, en jaksanut tallia sen enempää säätää foorumirumban takia. Että katsotaan sitä sitten taas joskus uusiksi. SSO Sukuposti kuoli myös, joka harmittaa kaikista eniten... Howrseilu yhtä lamaantunutta, Horseworldonline.com edelleen olemassa, mutta sekin jäätynyttä. Nykyään pelaan myös Horse reality'a, Horse eden eventing'iä ja Equine passion'ia + PC Alicia online ja Horse isle 3.

Nelliellä nykyään myös SR, mutta sen pelailu jäätyi siihen, kun sain Eponan auki. Eipä siinä, tuleehan sen coinsit sinne viikottain, niin siinähän odottelee peli-intoa. Katalla olen pelaillut enemmän, taas, ja sielä onkin viimeisenä repu-tehtävä se kerpeleen pöllö.

 

Niin joo, mites nykyään? Virtuaalitalleja useampi, sekä projekteja enemmän, kuin jaksan laskea... Liikaa, aivan liikaa on otettu työn alle ja kokeiluun, mutta onpahan sentään noita eläimiä, joita käyttää jalpstuksessa - niin harvinaisia rotuja, kuin niitä perusputtejakin.
Hevosia tuli hamstrattua enne BESH'ejen alottamista, joka oli kuin kickstart sitten, kun Peuran kanssa saatiin älynväläys perustaa ihan oma rotu Baffner Estaten nimen alle. Kyseenalaistusta ja kohotettuja kulmia on kyllä saatu, mutta eipä se ole kuin hyvästä - varsinkin, kun olen vähän yli-innostuvaa toope-tyyppiä, joka repäisi sen kirotun Lp-geenin rotuun mukaan... Kyrsiikö? No ihan pikkusen. Koululinjaa on jo ~5-polvisia, ja sielä keikkuu mukana yksi niistä harvoista väreistä, joita ei rodulla sallita. Well done, me! Okei, mutta, tapanani on testailla sääntöjä ja porsaanreikiä, oli ne säännöt sitten itselaatimia tai ei... Kyllä tästä hyvä tulee, on se inspiroiva ja melkoisen persoonallinen rotu - eikä vain pelkästään omasta mielestäni, vaan se on selvästi kiinnostanut myös muita.

Baffner Estate tosiaan on vuodesta 2017 puksuttanut piirros-/tarinatalli, johon viimevuonna? Vai jo 2020? Sain vetoavuksi Peuran. Hulppea kisatalli ja hirvittävän kokoinen maatila, johon olen upottanut maataloutta opiskellessani paljon oppimaani tietoa ja tarkoituksena olisi leikkiä numeroilla vielä lisää. Tässä onkin yksi mielestäni virtuaalimaailman parhaista puolista - vain mielikuvitus on rajana. Itsellä, tässä läppäriä paukuttaessani, rajana ollee vain oma asenne. Ja raha, sitä ei sovi muistaa. Valitettavasti sitä ei saa sormia napauttamalla lisää.


Tämmöinen alotus, ehkäpä tulen esmes. kirjoittamaan Baffner Estate Sport Horsesta aivan oman postauksensa - ehkä samalla saisin jotain valaistumisia ja keksisin uusia epäkohtia, joita korjata.

7.11.2018

Over two years later...

Aiai ja oioi kun näitä tekstejä päivitellessä sielukärsii... Paljon siinä kahdessa vuodessa ehtiikin ajatusmaailma muuttumaan. :D Nomutta moromoro taas, mun piti vaan postailla pari kuvaa, mut sit menin lukemaan sivuja ja sit homma levis käsistä. Ja ääwwääwwä löysin mun pupuista vauvakuvia!!

Sössöstä sen verran, että suunnitelmissa olis Nellielle tarkotus ostaa star rider, jonka tarinatehtävät sitte siskopelais. Tosiaan ekan hahmoni, Cassandra Birchmountainin, lahjotin hälle ja aloitin Katalla uudestaan pelailun, eikä päässyt tarinatehuista nauttimaan - oops. Niiiin että aloittelen testimielessä kans Nelliellä sitä jotain "realistic roleplay" -juttua, varmaan instan puolella. Tänne heittelen kuvia, joita julkaisen sielläkin. Hit me up jos vinkkejä löytyy ja tarinaa on aika tylsä toteuttaa yksinään, vinkvink. :D Tsekatkaapa horde.suntuubi.com ja SSO Sukuposti osoitteesta barasono.suntuubi.com läpi samalla, niitä vois herätellä kans.

Niiden kuvien lataamiseen ei riittäny netti... Joten mainos;
SSO Sukuposti <-- muutti uudelle osoitteelle

17.7.2016

Hellurei, täältä hiljaisuudenhaudalta

Jep, kuollut mikä kuollut niin virtuaalitalleille, roolipeleissä kuin sössössäkin. Olenhan edes yrittänyt käydä klubitapahtumissa yms., mutta virtuaalitalleilu on hiipunut täysin. :'D Pelailu virtuaalikoneilla ja talleilla ei ollut enään mieluista, kun kaikkialta pommitetaan kaikesta. Kokoajan. Ei rauhaa sitten mistään. Sössö ollut "hitusen" hermoja raastavaa huonon netin takia.

Mutta hei,
oonhan mä sentään saanut jotain tehtyä, vielä VIRTUAALIMAAILMASSA. Huhhuh. Toki, sekin sössöön liittyen, nimittäin: Star Stable Onlineen pohjautuva virtuaalitalli Heroic Brotherhood. Mistä idea? Not so sure anymore. Jaksanko ylläpitää loppuun asti? Hell yes. Tästä lisää omassa postauksessaan. ;)
Myös piirrostallia yrittänyt väkertää, ilman sen suurempaa tulosta. Joo, pari hevosta piirretty lisää, mutta tekstejä puuttuu vielä liikaakin. Syrjälä tuntuu olevan sellainen "ikuisuusprojekti", joka ei ikinä tule valmiiksi asti.

Star Stable Online? Toimii, käyn päivittäin molemmilla. Netti yhä syöpää, kuten aina, mutta koneen kanssa vähemmän ongelmia. Ymmärrämme toisia paremmin.♥ #Loner

Howrseilu kuollut, tilalle astunut Horseworldonline.net. Tykkään pelistä, sillä se on realistisempi, eikä juttu ole niin vakavaa ja peliin pääsee mukaan helpommin. Peliä ei ole suomeksi, joka ei ole minulle ongelma. Suosittelen peliä. Liity linkin kautta.  ;)


3.2.2016

Virtuaalipäivitys #1

Kyllä näistä pätkäkorvista huomaa, kuka on kukakin... Mopo aina yhtä vilkas, eikä millään malttais nukkua - Karvakasa ja sen ilmeet, oikee sylivauva - Jumbo on Jumbo sen jättikorvilla.

Pitihän niistäkin selittää. 

Mutta nyt niihin virtuaalisiin>

Perustimpa sitten suokkikasvatustallin, piirroshevosilla. Jatkan siellä siis pelkillä piirroskonimuksilla, rodut vaihtelee suurestikin. Tällä hetkellä shettis, vladimirintyöhevonen, welshD ja suokkeja tallissa. Kunhan saadan tuo Syrjälän tila valmiiksi kavereiden kans ni saan siirrettyä "muukalaiset" tallista. (; Sen kasvatustallin nimi on siis Marmore, kasvatusliitteet Marmoren tai Marmorinen. Sivuille pääset tästä. Jos tätä nyt joku kasvattaja sattuu lukemaan niin saa kysyä yhteistyötä. c: 
Tilailen samalla luonteita tallin hevosille, palkaksi voin kirjottaa 200. sanan valmennuksia tai piirtää kuvan hevosestasi.

Sössöilemään en ole päässyt, ja melkeen hävettää. :') 

Peleihin liittyen>

Saimpa järkättyä Amanogawan foorummi talliropenkin! :D Amankin peli on edistynyt. :3 Hyvin siis menee.

Tässäpä linkkejä hevosiin, jos jotkut tahtovat stalkkia. Tosiaan, luonteenkirjoittajia etsiskelisin. :3 Voin piirtää jonkinmoisen kuvan eläimestäsi/vrthevosesta/-ponista tai muusta, tai jos omistat itsekin virtuaalitallin, voin kirjoittaa hevosillesi 200. sanan valmennuksen. c: Lisäinfoa sitten Marmoren viekussa yksityisellä, eks' je?

Marmorinen Paroni, suomenhevonen, ori

Marmoren Leijonamieli, suomenhevonen, ruuna

Rhuddem Deryn Tref, welsh sektio D, tamma

Loppujen konimusten sivut vielä kesken.


19.1.2016

Piirtelyä, pelin päivittelyä, sössöön palailua

Tosiaan tuli vähän päiviteltyä ropea.. Yksi pelin päivityksistä on muutto foorumille. Foorumista innostuin, sillä sieltä pelin saa yksityiseksi + mahdollisuus rekisteröityä. Peli ollaanki jo saatu käyntiin. Pari pelaajaa, jos saisi lisää, olisi mahtavaa.

Piirroksia postattu Deviantartiin, joita voit käydä stalkkimassa tämän linkin kautta.

Sössöön liittyen:
Päätös aktivoitua, ja lähetinkin hakemuksentapaisen aktiivisen klubin omistajalle, kun nykyisessä ei hirveästi ole kukaan ollut ollut online tai muutenkaan kiinnostunut sössöilystä vähään aikaan. Suunnitelmana olisi pitää jonkinlaisia tunteja pelissä, että saisin jotain postattavaa, ja olen muuteknin kiinnostunut ratsastuksenopettajan työstä... Ei kovin lähellä, mutta kuitenkin... :D